Oululainen Eetu on tullut alun perin kesäsetelin kautta St1-asemalle töihin. Kesäseteli on ohjelma, jossa kaupunki, kunta tai pankki osallistuu nuoren kesätyöpalkan maksamiseen. Se on erinomainen mahdollisuus päästä tutustumaan työelämään ja tienata kesätöillä.
Liikenneasema on erinomainen ensimmäinen kesätyö
Eetun tuttava oli suositellut hänelle St1-asemalla työskentelyä kesäsetelillä, joten itsekin asiakaspalvelusta kiinnostuneena Eetu haki asemalle töihin. Eetu on ollut kahtena vuotena kesäsetelityöllistettynä ja nyt Eetu jatkaa osa-aikaisena työntekijänä. Aiempaa työkokemusta ei tarvita, sillä asenne ratkaisee. Lapin Asemat Oy:n Markus Nordberg kertoo, että kesäseteliohjelma on heille tärkeä mahdollisuus antaa nuorten tutustua työelämään ja kasvaa pidempiaikaisiksi työntekijöiksi. ”Satsaamme kesäsetelityöntekijöihin ajatuksella, että kasvatamme ja perehdytämme uusia huipputekijöitä. Vain työtekijän asenne ratkaisee, me hoidamme loput.” Kertoo Markus Nordberg, joka toimii kauppiaana St1 ja Shell -asemilla Rovaniemellä sekä Oulussa.
Eetu kertoo nauttineensa liikenneasemalla työskentelystä: ”Olen oppinut työskentelemään asiakkaiden kanssa ja kommunikaatiotaitoni ovat kehittyneet. Parasta työssä onkin juuri asiakkaiden kohtaaminen ja heidän auttamisensa.” Eetu kehottaa muita kesäsetelillä työskenteleviä olemaan oma-aloitteisia ja kysymään rohkeasti, jos joku tuntuu vaikealta. Kesäsetelillä työskentelyn tarkoitus on harjoitella ja tutustua työelämään, kukaan ei oleta, että töihin tulisi valmiita tekijöitä.
Kesäseteliohjeman kautta voi kasvaa pidempiaikaiseksi työntekijäksi
”Hoitakaa annetut hommat huolella ja kysykään lisää työtehtäviä, jos on hiljaista. Reippaalla asenteella ja positiivisuudella pääsee pitkälle.” Tällaisia vinkkejä Eetulla on muille kesäsetelillä työskenteleville, joita kiinnostaa jäädä työskentelemään myös kesän jälkeen tai vaikka tulla takaisin seuraavana kesänä.
Kesäseteli on oiva mahdollisuus nuorelle näyttää taitonsa ja ennen kaikkea asenteensa. Markus kertoo, että tämä on ollut erittäin tärkeä rekrytointi malli heille: ”Ollaan useita tekijöitä kasvatettu kesäseteli polun kautta. Kesä mahdollistaa tämän hyvin, sillä asemien tekeminen lisääntyy ja aputyöntarve kasvaa paljon.” Kesä on vilkasta aikaa asemilla, kun suomalaiset liikkuvat lomillaan. Se on myös erinomainen aika oppia työ, jota voi sitten jatkaa esimerkiksi opintojen ohessa. Näin aikoo tehdä myös Eetu, joka aloittaa kesän jälkeen viimeisen vuoden lukiossa. Eetu aikoo työskennellä lukion ohella viikonloppuisin ja lomien aikaan. Kesän aikana opittu työ onkin oiva mahdollisuus tienata lisätienestejä myös opintojen ohella. Lisäksi liikenneasemalla työskentely on hyvin monipuolista ja opettaa monia eri taitoja. Eetu kertoo olevansa kiinnostunut kauppatieteistä ja myynnistä lukion jälkeen. Asiakkaiden parissa työskentely liikenneasemalla on varmasti ollut erinomainen mahdollisuus saada kokemusta myös näistä aiheista.
Suosittelen lämpimästi hakemaan kesätöihin St1 ja Shell -asemille. Työ on leppoisaa, mukavaa ja työyhteisö on mahtava, kertoo Eetu.